Golden Circle

Tänään vuorossa lisää kuvia viime lauantailta. Paitsi lampaita, kävimme siis ihastelemassa Islannin kolme suosituinta nähtävyyttä, jotka muodostavat niin sanotun Golden Circlen. Näiden nähtävyyksien suosio ei välttämättä ole suorassa yhteydessä niiden maagisuuteen, ainutlaatuisuuteen, kauneuteen tai mihinkään tällaiseen (ei sillä että niissä mitään vikaakaan olisi) vaan lähinnä siihen että ne ovat kaikki hyvin lähellä Reykjavíkia ja niissä kaikissa pääsee kätevästi käymään puolen päivän aikana. Nämä kolme nähtävyyttä ovat siis Gullfoss (vesiputous), Þingvellir (parlamentin entinen kokoontumispaikka plus paikka jossa mannerlaatat eroavat) sekä Geysir (geysir).

Gullfoss on tällainen kaksiosainen vesiputous, ylemmän osan pudotus on 11 metriä ja alemman 20 metriä. Se sijaitsee Hvítá-joessa (samaisessa jossa kävimme laskemassa koskia). Hvítá saa alkunsa Langjökull-jäätikön sulamisvesistä, ja tämäkin vesiputous on syntynyt jonkin massiivisen sulamisjakson aikana, kun joki tulvii vähän enemmän kuin laki sallii.

Vesiputousta pääsee ihastelemaan ihan aitiopaikalta

Gullfossissa voi parhaimmillaan virrata 2000 kuutiota vettä sekunnissa (tällaisina hetkinä se on Euroopan suurin vesiputous) ja keskivirtaama on noin 140 kuutiota sekunnissa. Ihan mistään pikku purosesta ei siis ole kyse, ja ammoisina aikoina 1900-luvun puolivälissä ilkeät amerikkalaiset halusivatkin ostaa sen ja rakentaa sen yhteyteen vesivoimalan. Ilkiät amerikkalaiset yrittivät ostaa tämän vesiputouksen sen silloin omistaneelta Tómas Tómassonilta ("omistan muuten oman vesiputouksen, et en tod oo mikään turha jamppa"). Tómaksella oli kuitenkin astetta fiksumpi tytär, joka ei halunnut että hänen ystävänsä ("mun paras kaveri on vesiputous, järjestän sen kanssa teekutsuja") tuhottaisiin. Tämä tytär, Sigríður, päätti sitten lähteä Reykjavíkiin valittamaan tästä myyntikaupasta. Minulle tuntemattomien vaiheiden jälkeen kauppa purettiin, vesiputous siirtyi valtion omistukseen ja myöhemmin siitä tehtiin suojeltu alue.

Hvítá jatkaa kulkuaan tämmösessä pienessä kanjonissa

 Noin kymmenen minuutin automatkan päässä Gullfossista sijaitsee Haukadalurin geoterminen alue, jossa on useita isompia ja pienempiä geysireitä. En tiedä kuinka monelle tämä nimihomma on selvää, mutta aikoinaan isoin geysir (pienellä kirjaimella) on siis nimeltään Geysir (isolla kirjaimella) ja tästä syystä muihin kieliin on levinnyt sana geysir (pienellä kirjaimella) tarkoittamaan tällaista kuumaa vettä syöksevää ilmiötä.

1950-luvulla ilkiät ja aika tyhmätkin turistit osoittivat kuitenkin valopäisyyttään, ja alkoivat heitellä kiviä Geysiriin, toivoen että tämä saisi sen purkautumaan. Siinä kävi sitten vähän niin että pilkka osui omaan nilkkaan, ja kyseiset kivet tukkivat aukon josta purkaus olisi tullut. Vasta vuonna 2000 maanjäristys liikutti tätä tukkeumaa niin, että Geysir voi välillä pihautella savupöllyjä ulos, mutta se ei siis enää purkaudu kunnolla. Onneksi kymmenen metrin päässä kuitenkin sijaitsee yksi maailman säännöllisimmin purkautuvista geysireistä, Strokkur. Se purkautuu noin 5-6 minuutin välein ja purkautuva vesi voi yltää 35 metrin korkeuteen. Alempana kuvasarja yhdestä purkauksesta. Valitettavan pilvisen päivän vuoksi kuvat eivät nyt ihan yllä parhaimpaan loistoonsa, mutta eiköhän niistä yleiskuvan saa.

Tässä pulputtaa Geysirin pikkuveli

Matkan viimeisenä kohteena oli sitten Þingvellir, jossa maan parlamentti on ennen kokoontunut, ja jossa sijaitsee yksi maailman selkeimmistä mannerlaattojen eroamiskohdista. 

Islannin parlamentti, Alþing, on perustettu vuonna 937 ja täten se on yksi maailman vanhimmista, yhä edelleen toiminnassa olevista parlamenteista. Alkuperäiseksi kokoontumispaikaksi valikoitui Þingvellir majesteettisen ulkomuotonsa, laajan tasankonsa ja ääntä vahvistavan kallion vuoksi. Ylemmässä kuvassa näkyvä lipputanko on pystytetty Lögbergin kohdalle, paikkaan jossa viisas mies luki laaksoon kokoontunelle kansalle lakia.

Þingvellirissä sijaitsee myös yksi maan suurimmista järvistä

No-mans-land. Kuvan keskivaiheilla näkyvästä kallionkielekkeestä alkaa Euroopan mannerlaatta, selkämme takana on Pohjois-Amerikan mannerlaatta (lippukuvassa näkyvä kallionkieleke) ja tämä vajoama tässä keskellä on sitten ihan ikioma mikrolaattansa.

Huh, melkonen kuvapläjäys mutta eiköhän tällasia maisemia jaksa kattella vähän enemmänkin :)